15.7.13

Fidzi Yasawa Islands pt.3

Kolmas ja viimeinen kohteemme sijaitsi siis Nacula saarella Blue Lagoonilla ja hotellimme nimi oli sopivasti nimetty Blue Lagoon Beach Resortiksi. Kyseessä on kyseisen saariryhmän viimeinen saari, jolle sillä veneellä pääsee ja se on n. 5 tunnin matkan päässä mantereelta. Olimme kuulleet, että rannat ja vesi vain paranevat mitä kauemmaksi pääsaaresta pääsee ja, että Blue Lagoon on nimensä veroinen kohde. Sitä se todellakin oli sillä en ole ikinä missään nähnyt vielä sen väristä vettä! Se näytti livenäkin aivan photoshopatun väriseltä. :)

 Olisimme halunneet aloittaa saarihyppelymme sieltä ja olla siellä neljä yötä, mutta koska kyseessä oli erittäin suosittu ja pieni kohde, jouduimme muuttamaan suunnitelmiamme. Siellä oli tilaa vain kolmeksi yöksi ja ne olivat viimeiset yöt. Myöskin kaikki villat olivat jo varatut, mutta heillä oli vielä yksi Bula Lodge Room, joka oli siis oma huoneensa, mutta jaetuilla saniteettitiloilla. Onnellisina edes siitä varasimme sen välittömästi ja se osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Ensimmäisen saarikokemuksen jälkeen kauhistelin puuttuvaa hyttysverkkoa, mutta onneksi tuolla en tavannut ainoatakaan moskiittoa! :)


Ihastuin myös rantaan heti ensisilmäyksellä ja siellä tulikin vietettyä paljon aikaa lukiessa kirjaa varjossa. Kyseisessä laguunissa olivat myös upeimmat korallit, joita olen ikinä nähnyt ja tuntui uskomattomalta että niitä pystyi lähtemään ihastelemaan snorklaillen ihan milloin vain halusi.
Ruoka oli sielläkin hyvää, mutta erityisesti hedelmät. Jos hedelmät ovat jo Australiassa aivan eri makuisia kuin ne suomeen rahdatut niin Fidzillä ne olivat vähintään yhtä hyviä ja siellä kokeilin myös paljon hedelmiä, joiden nimiä en edes tiennyt. Pääsin myös syömään paahtoleipää hillolla, jota syön lähes aina kun matkustan. En syö sitä ikinä muulloin, mutta jokin matkajuttu siitä on vain itselleni muodostunut.
Siellä osallistuin myös retkille ja ensimmäinen retki oli parinkymmenen minuutin venematkan päässä oleva luolastosaari. Se on ainoa kalkkikivisaari koko saariryhmästä ja siellä on paljon luolastoja. Jos ei ole mikään ammattisulkeltaja vaan ihan tavallinen hylje, niin yleisin retki koostuu ensin uiskentelusta katosta osittain avonaisessa luolassa ja sen jälkeen parin metrin sukelluksesta, jolloin pääsee umpinaiseen luolastoon.  Se pieni sukellus maanalaisine luolineen teki retkestä jännittävän ja tykkään muutenkin luolista todella paljon. Mikään todella erikoinen kokemus se ei kuitenkaan ollut, jota väittäisin must do -jutuksi, mutta ihan kiva ja veneretki saarelle ja saari itsessään olivat todella kauniin näköisiä.
Toinen retki, jolle osallistuin oli retki pieneen teetupaan. Aluksi meinasimme jättää sen välistä, mutta ajatus pikkuruisesta teetuvasta, joka on paikallisen naisen ikioma pieni yritys oli symppiksen kuuloinen tarina ja varsinkin kun lista retkelle oli ihan tyhjä, kävi tätä naista lähes sääliksi. Onneksi lähdimme sille, sillä se oli todella kiva reissu ja naisen omaleipoma kakku ja tee olivat todella makoisia. :) Teetupa oli saaren toisella puolella, jonne mentiin veneellä ja onneksi mukaan ilmoittautui viimehetkellä muitakin ihmisiä.

Aluksi luulin, että naisen leipomo oli jonkin matkan päässä oleva talo, mutta todellisuudessa se olikin pienen pieni hökkeli lähellä pöytiä. Siellä hän teki kaikki leipomuksensa ja keittelit teet ja kahvit. Naisella oli ollut ilmeisesti hieman paremmat tilat aikaisemmin, mutta vuosi sitten oli syklooni tuhonnut sen ja nyt hän teki töitä kovasti, jotta hänellä olisi varaa taas rakentaa isommat ja paremmat tilat itselleen.
 Kakun ja teen jälkeen sai valita lähteekö resorttiin takaisin veneellä vai käveleekö takaisin saaren halki ja rantaa pitkin. Itse valitsin luonnollisesti kävelyn ja nautin kauniista maisemista illan hämärtyessä.

Kuulostaa ehkä vähän tarpeettomalta hehkuttamiselta, mutta todella nautin paikasta.
Se oli juuri sellaista Fidziä, josta olin etukäteenkin kuvitellutkin pääseväni nauttimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)